admin

Pelle

Ihanat lapseni ja mieheni hankkivat Pellen minulle syntymäpäivälahjaksi, edellisen kissan edesmenon tuomaa surua helpottamaan. Ihan aluksi Pelleä pelotti hirmuisesti kaikki, ja piiloutui. Mutta pikkuhiljaa antoi silittää, ja kesyyntyi niin nopeasti, että nyt on oppinut ruoka-ajat, ja tulee hakemaan emännän ruokaa laittamaan. Leikkii kovasti ja seuraa, mitä ihmiset tekee. Tykkää myös silityksistä ja rapsutuksista, ja heittäytyy …

Pelle Lue lisää »

Inka

Lokakuussa 2021 jouduimme luopumaan rakkaasta Pauli-koirasta. Vielä samalla viikolla näin Käpälämäen ilmoituksen kissanpennusta, joka herätti huomion erityisellä värityksellään. Lähetin kuvan miehelleni, joka käski varaamaan kissan heti! Lähdimme hakemaan Inka-kissaa salaa lapsiltamme. Kyllä yllätys oli melkoinen, kun he sitten näkivät pienen n. 4 kk vanhan kissanpennun! Aluksi Inka oli kovin arka, saimme leikkiä etsiviä hakiessamme pentua …

Inka Lue lisää »

Pikkukissa

Pikkukissa haettiin Löytöeläinkoti Käpälämäestä meille kotiin elokuussa 2019. Pikkukissa oli vasta noin 3 kuukauden ikäinen ja hyvin arka. Se oli kahden sisaruksensa kanssa loukutettu kaatopaikalta ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän villejä. Kotona odotti kuitenkin jo hieman keski-ikäisempi, vaalea kissaherra Purjo, joka onneksi otti Pikkukissan siipiensä suojiin ja opetti kissojen tavoille. Päiväunia otettiin jo ensimmäisenä …

Pikkukissa Lue lisää »

Manu

Manu ja hänen sisaruksensa loukutettiin syys-/lokakuussa 2020 Loimaan rautatieaseman läheisyydestä. Koko pentue oli hyvin arka ja turvautuivat aina toisiinsa. Meidän silmiimme ilmoitus silloisesta Markusta osui vasta marraskuun alkupuolella, kun olimme menettäneet toisen rakkaan kissoistamme. Olimme heti varmoja, että Manu voisi täyttää edesmenneen kissamme paikan sydämmessämme. Tuumasta toimeen ja laitoimme viestiä Käpälämäkeen ja sovimme ajan, milloin …

Manu Lue lisää »

Luna

Luna saapui kotiimme jouluaaton aattona 2020. Kotiutuminen sujui varsin mallikkaasti, kunhan pienimmät kolot ja reiät mm. pesukoneen takaa, olivat tukittu. Vauhdikas sankari nauttii omasta olostaan, mutta on myös läsnä kaikessa mahdollisessa ja uteliaasti tulee kurkistamaan ulko-ovelle onko tuttuja tulossa sisälle. Lunan ehdottomana ihanuutena on valtavan pöyhkeä häntä! Lunaa hoitavat ja hoitavat Aleksi 8v ja Aada …

Luna Lue lisää »

KADONNUT / kissa / Forssa 21.6.2021

Kuvan kissa on karannut ennen juhannusta hoitopaikastaan Suonpääntieltä, Forssasta. Loukutus on ollut käynnissä siitä asti ja kissa on näkynytkin kamerakuvissa, mutta loukkuun ei ole mennyt. Nyt ei ole havaintoja yli viikkoon. Kissa on sirutettu. Onko kukaan nähnyt? Näköhavainnot numeroon 0503478290.

Laastari

Pieni kissanpentu löydettiin autioituneesta talosta yksin ja hyvin kylmettyneenä ja muutenkin huonossa kunnossa. Pentu keräsi voimia Käpälämäessä, kunnes oli aika muuttaa uuteen kotiin. Pentu sai nimekseen Laastari. Laastarilla ei aluksi ollut muita lemmikkikavereita, alkuun sai totutella elämään uudessa kodissa rauhassa. Laastarin uuteen perheeseen kuuluu 2 aikuista ja pikkutyttö joka nimenkin keksi. Kotiutuminen sujui hyvin ja …

Laastari Lue lisää »

KADONNUT / kissa / Loimaa 16.9.2021

Kadonnut Loimaan Alastarolta, Taipaleen kylästä 8v leikattu tyttökissa, viimeinen havainto 16.9.2021. Musta (tummanruskea); rinta, vatsa, tassut ja kuonon ympäristö valkoiset. Oikean takanilkan/kantapään ympäri valkoinen vaakajuova. Tupsut korvissa. Värivirhe vasemmassa silmässä. Onko kukaan nähnyt? Näköhavainnot numeroon 040 709 4115.

KADONNUT / kissa / Loimaa 25.7.2021

Kadonnut 25.7.2021 Loimaan Kojonkulmalta pieni, leikattu naaraskissa. Huoli on suunnaton 😢 Onko kukaan nähnyt? Näköhavainnoista ilmoitus numeroon 0505926657.