Kollikissa Mikki tuli minulle marraskuussa 2014, noin kuuden kuukauden ikäisenä. Kissa oli viettänyt jonkin aikaa Forssassa erään vanhan rouvan luona, oli kissan saanut ilmeisesti sukulaiseltaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut hoitaa vilkasta pentua, joten toimitti kissan Käpälämäkeen etsimään uutta kotia.
Olin kaverini kanssa tulossa Humppilasta ja pyysin häneltä, että käytäisiin uudessa löytöeläinkodissa, kun se matkan varrella oli. Kun pääsimme sisälle, alkoi yhden häkin perältä kuulumaan nau\’untaa. Siellä istui pikkuinen kissanpentu, joka tuijotti minua herkeämättä. Kysyin Pirkolta saisiko kissan ottaa syliin, ja sain luvan. Kisu tuijotti minua ihan hiljaa koko sen ajan, kun pidin sitä sylissäni. Sitten tuli aika jättää hyvästit, joten laitoin kissan takaisin häkkiin.
Kissa alkoi naukumaan kovalla äänellä, ja hetken sitä kuunneltuani ilmoitin, että tulen huomenna hakemaan kissan meille. Siitä alkoi meidän yhteinen tarinamme, joka jatkuu hyvin. Mikki kotiutui luokseni saman tien ja löysi hiekkalaatikon itse, kun päästin sen kuljetuskopasta pois. Mikki on todella kiltti ja mukava kisu. Hän tottui heti myös matkailuautossani matkustamiseen, istuu edessä ja katselee ulos.
Minni taas on naaraskissa, joka oli ilmeisesti karannut kotoaan, kun oli kaulapanta kaulassa. Hän tuli meille huhtikuussa 2015. Menimme taas käymään Käpälämäessä ja siellä istui ja tuijotti kaunis, pieni kisu. Emäntä ihastui heti kissaan ja ilmoitti haluavansa sen. Oli vain yksi mutka matkassa: kaverini oli varannut kissan jo aikaisemmin itselleen. Seuraavana päivänä kaverini kuitenkin soitti minulle ja kysyi, ostaisiko emäntä kissan ja sen tarvikkeet. Kaupat syntyivät heti, ja niin kaikki olivat onnellisia.
Eräänä päivänä olin Forssassa huoltoasemalla kahvilla kaverini kanssa. Kun poistuimme sieltä parkkipaikalle, huomasimme, että matkailuautoni vieressä seisoo kaksi ihmistä ja tuijottaa autoni ikkunasta sisälle. Lähestyessäni heitä he kääntyivät puoleeni ja toinen heistä, nuorehko tyttö kysyi, onko autossa oleva kissa sattumoisin Käpälämäestä. Vastatessani myöntävästi, tyttö kertoi, että se on hänen kissansa. ”On voinut ollakin, mutta nyt se on lain mukaan minun”, vastasin hänelle. Tyttö tarjosi kissasta 300 euroa, mutta vastasin napakasti, etten myy kissaani pois mistään hinnasta.
Kyllä meidän kissat ovat ihania ja kilttejä kisuja ja meidän silmäteriämme. Mikki ja Minni sopivat hyvin yhteen ja niistä tuli kavereita alta aikayksikön. Nyt ne touhuavat ja leikkivät, niin kuin tuon ikäisten kuuluukin. Ovat parhaat kaverukset, nukkuvat samalla tuolilla ja pesevät toisiaan innolla. Meidän vanhempi kissarouva tykkää hyvää kun lapset leikkii, saa olla ihan rauhassa ja tarkkailla toisten touhuja.
― Reijo, Forssa