Menin syksyllä 2017 Käpälämäkeen tarkoituksena adoptoida seurallinen, vähän vanhempi kissa meidän kissavanhukselle kaveriksi. Sydämen sulatti kuitenkin Vinski, pieni pentukissa, joka arasti katseli pentusilmillään mökkinsä takaa. Niinpä hän vielä samana päivänä liittyi meidän perheeseen, vaikka olikin hyvin arka eikä kuljetuksesta naarmuitta selvitty.
Vinski otti heti meidän kissavanhuksesta ”isähahmon” itselleen, ja sen kautta tottui myös hitaasti ja varmasti ihmiseen – ensin uskalsi tulla ruokakupille haistelemaan, sitten uskaltautui jo tulla viereen nukkumaan. Lopulta Vinskistä kuoriutui sylikissa, joka tulee syliin kun huvittaa eikä siitä hievahda vaikka ihmiselle tulisi kuinka kuuma.
Kun muutimme Poriin, Vinski sai ”isoveljen” nimeltä Vili ja hänetkin otettiin laumaan heti, jolloin Vinski sai myös iltaralleihinsa leikkikaverin, vanhempi kissa kun ei jaksanyt eläkepäivillään enää riehua. Vinski jäi hyvin pienikokoiseksi, mutta se ei hänen menoaan haittaa.
Tästä arasta pennusta, joka ei uskaltanut haettaessa kuin täristä sylissä, on kasvanut erittäin seurallinen kaikkien kaveri. Ennen ei uskallettu edes ruokaa syödä kuin vasta yöllä kun ihmiset nukkuivat, ja nyt ei ruokahalua haittaa edes häärääminen ruokakupin ympärillä. Pääsipä Vinski kerran karkuun rappukäytävään, mutta halusi vain mennä moikkaamaan tuttua ihmistä ja tämän jaloissa pyörien tuli takaisin kotiin.
― Annika, Pori