Hain Tatun ja Patun Käpälämäestä vuonna 2015. Näin näistä veljeksistä kuvan Käpälämäen sivuilla ja tiesin siitä istumalta, etten voi olla hakematta heitä kotiin!
Tatu ja Patu olivat arimmat ja säikyimmät kissat, joihin ikinä olin törmännyt. Ensimmäiset viikot he viettivät vessassa ja sängyn alla. Kotona piti kävellä ja jutella rauhallisesti, vältellä äkkiliikkeitä ja kovia ääniä, tai kissat olivat taas sängyn alla piilossa. Mutta pikkuhiljaa he rohkaistuivat ja yhtenä aamuna yllättäen heräsin niin, että molemmat kissat olivat kömpineet yöllä viereen nukkumaan. Siitä lähtien on saanutkin herätä joka aamu kissat kainalossa.
On ollut hauskaa seurata vierellä, kun molemmista rupesi paljastumaan oma luonne ja omat tavat. Patu (mustavalkoinen) on veljesduon utelias, vähän varautunut veitikka. Patun lempipuuhaa on seurata mua joka puolelle kokoa jan ja osallistua kaikkeen mahdolliseen sekä viivytellä parvekkeella niin kauan, että ainoastaan nameilla lahjomalla hänet saa sisälle (selkeä taktiikka)!
Tatu taas on rauhallisempi, rohkeampi ja selkeästi The Boss. Tatun mielestä parasta ikinä on ihmetellä mihin vesi menee tiskialtaasta tai pytystä ja läppäistä tassulla pehmeesti poskeen, jos en huomioi häntä tarpeeksi.
Niistä pienistä aroista pennuista, jotka silloin adoptoin Käpälämäestä, on kasvanut vauhdikkaita, matot rullaavia, seurallisia, hellyydenkipeitä, uteliaita ja rohkeita kissoja, jotka myös muutti mun elämän. Ei tuntuisi koti enää kodilta, jos ei aina kun astuu ovesta sisään, nämä kaksi veijaria olisi innoissaan vastassa odottamassa.
― Jenni