Kotiutin naaraskissa Lumin joulukuussa 2013 sen ollessa aivan pentu. Lumi joutui olemaan päivät yksin, kun minä ja avomieheni olimme töissä. Sillä oli omat seurauksensa, kun kotiin tullessa Lumi ensin kehräsi ja kiehnäsi tervehdykseksi ja lopulta päätyi turhautuneena hyökkäilemään ja puremaan käsiämme. Halusin Lumille kaverin, joka pitäisi tälle seuraa päivisin ja jonka kanssa purkaa energiaa. Lähetin silloiselle löytöeläinkodille sähköpostia ja netissä tarjosin rakastavaa kotia kodittomalle kissalle. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Salaa haaveilin mustasta poikakissasta, jonka nimeksi tulisi Piki.
Kun kuulin uuden löytöeläinkodin perustamisesta, keksin tavan, jolla voin itse olla avuksi tässä tärkeässä asiassa. Olen eläinrakas, ja halusin auttaa. Otin Käpälämäkeen yhteyttä ja ehdotin, että voin tehdä heille Facebook-sivut sekä kotisivut ja tarpeen tullen hoitaa niiden päivittämistä. Samalla kävi ilmi, että heille olikin jo tuotu muutamia löytökissoja: yksi heistä oli musta, pienikokoinen poikakissa – jota nimitettiin siellä Pikiksi. Hän oli viihtynyt talteenottajan pihapiirissä Ypäjällä jo muutaman kuukauden, eikä kukaan ollut kaivannut häntä.
Varasin kissan heti ja kotiutimme hänet 30. marraskuuta 2014, kun 15 vuorokautta Käpälämäessä oli tullut täyteen. Ovia sulkemalla saimme asuntomme jaettua kahteen osaan ja Piki sai ensimmäiset päivät rauhassa tutustua uuteen kotiinsa omalla puolellaan. Kissojen ei kauaa kestänyt havaita toisiaan ovien läpi, josta seurasi kiivasta haistelua ja oven raapimista. Ensimmäisten viikkojen ajan päästimme heidät samaan tilaan vain, kun olimme itse paikalla vahtimassa. Kissat pitivät etäisyyttä toisiinsa, mutta pientä kärhämääkin tuli toisen uskaltautuessa liian lähelle. Kun yhteiselo alkoi sujumaan paremmin, kissoja ei enää erotettu. Nykyisin tulevat hyvin toimeen, josta on varmaankin kiittäminen pitkää totutteluaikaa.
Vein Pikin eläinlääkärille kastrointiin, rokotuksiin ja yleistarkastukseen vielä samalla viikolla. Piki oli tullessaan hieman arka ja pysytteli mielellään sängyn alla, mutta herkkujen avulla saimme hänet houkuteltua pois piilosta ja joitakin päiviä myöhemmin löysinkin Pikin sängyn päältä nukkumasta. Syliin ottaessa Piki alkoi heti kehräämään ja leipomaan tassuillaan kovakouraisesti. Meni kuitenkin melkein puoli vuotta, että Piki tuli pois piilosta, kun kylään tuli vieraita ihmisiä. Nykyisin hän ei aristele juuri lainkaan, vaan tulee tervehtimään uusia tuttavuuksia! Piki on yksi rakastettavimmista kissoista, joihin olen ikinä törmännyt – se on niin äärettömän kiltti ja sympaattinen. Turkki oli aluksi hieman karhea, mutta nykyään se on jo paljon kiiltävämpi ja terveempi.
Alkuvuodesta 2015 erään pariskunnan pihalla alkoi pyörimään naaraskissa, jonka he ottivat itselleen hoitoon huomatessaan, että se oli tiineenä. Kukaan ei emokissaa kyselyistä huolimatta ollut kaivannut. Viisi mustavalkoista pentua syntyi maaliskuussa, ja toukokuussa he toivat pennut emonsa kanssa Käpälämäkeen etsimään kotia. Käsittääkseni tämä pariskunta kiintyi emokissaan niin kovasti, että antoivat sille kodin pentujen lähdettyä maailmalle.
Menin tapani mukaan kuvaamaan uusia tulokkaita, jotta niiden tiedot saataisiin kotisivuille ja Facebookiin. Kaikki pennut olivat todella suloisia ja vilkkaita, mutta en kuitenkaan voinut olla rakastumatta palavasti yhteen poikapennuista: valtavan suuret korvat, musta täplä nenässä ja äärimmäisen utelias luonne! En ollut vakavissani harkinnut kolmatta kissaa, mutta nyt en voinut itselleni mitään. Pyysin Pirkkoa varaamaan kissan minulle viikoksi, jotta voisin pehmitellä avomiestä ajatukselle. Kyllä hän lopulta suostuikin, ja pentu muutti meille toukokuun lopussa.
Nekoksi nimetty kissa sopeutui perheeseemme heti. Saapumispäivänään päästimme hänet Lumin ja Pikin seuraan ja molemmat aikuiset kissat olivatkin kiinnostuneita pienestä pennusta. Muistaakseni Piki ottikin Nekon kainaloon ja alkoi pesemään tätä heti ensimmäisenä päivänä. Neko oli kova leikkimään ja riehumaan, jonka jälkeen se simahti ja nukkui monta tuntia kerrallaan. Neko vietiin kastroitavaksi kuuden kuukauden iässä ja jopa toivoin sen hieman rauhoittavan häntä. Luonne ei kuitenkaan muuttunut millään tavalla, vaan sama leikkisyys jatkuu yhä. Neko rakastaa painia Lumin ja Pikin kanssa ja usein kaikki kolme jahtaavat toisiaan asuntoamme ympäri. Rauhoittuessaan Neko kehrää kovaäänisesti ja tulee syliin nukkumaan.
― Jenni, Forssa